Hakeudu Helao -kursseilleni!

Kiitän saamastani positiivisesta palautteesta menneen talvikauden osalta, jolloin ryhmissäni oli mukana myös englanniksi ohjattu ryhmä.

”Asiantunteva, innostava ja aina innostunut opettaja, joka antoi ohjeita sopivassa tahdissa. Kurssilla oli aina tervetullut olo.”
”The teacher was explaining each and every step of the exercise in good English an had a good range and variations.”
”Hän on todella pilateksen asiantuntija, hän kertoo, mihin kukin liike perustuu ja miksi ja miten sitä tehdään.”
”Hyvää erityisesti opettajan Heidi Mantereen iloinen ja energinen ote opetukseen, ja miten taitavasti hän ottaa huomioon ryhmän jäsenten iän ja henkilökohtaiset haasteet. Ilon kautta kannustava ja positiivisesti vaativa!”
”Joissain harjoituksissa tempo oli (vain) hieman vauhdikasta. Mutta jokainen saattoi pitää oman tahtinsa.”
”Paljon liikettä unohtamatta pilateksen staattisuutta. Ja venyttelyä.”
”Kahdesti viikossa toteutettava kurssi olisi hyvä.”

Ohjaan Helsingin aikuisopistolla #helao helao.fi pilatesta ja kehonhuoltoa alkeis-, jatko- ja senioriryhmissä.
Somatic Pilates -koulutukseni kautta kiinnitän huomiota kokonaisvaltaiseen mielen ja kehon tasapainon ja hallinnan etsimiseen ja löytämiseen. Ohjaustyöhön saan ideoita omasta muusikon työstäni viulistina ja laulajana.

16.11.2019 opetan Annankadun toimipisteessä viulunsoiton ergonomia -kurssilla. Ilmoittautuminen alkaa 3.6.2019.

Tule mukaan!

Hae pilateskurssejani helao.fi #helao #pilatesstrings #heidimarjaana

Uunisaari soi!

Kiitos yhteistyöstä Uunisaari, oli ilo!

Uunisaaren esiintymisen jälkeen hymy oli herkässä #heidimarjaana #pilatesstrings

ESTA Cremona 2019

Thank You Esta Cremona 2019
Thank You Maurizio Tadioli for having a chance to try Amati copy you had made!
Thank You Violin colleague Merit Palas for introducing us!
Welcome to ESTA Helsinki from August 3rd to 7th, 2021
#esta2019_cremona #estafinland #suomenjousisoitinopettajat #heidimantereella

With Violinmaker Maurizio Tadioli at ESTA Cremona 2019

Pörssitalo soi!

Kiitos Suomen hääsuunnittelijat ry upeasta illasta Pörssitalossa 16.3.2019!
#shry


Sooloviulisti soi Bond -elokuvamusiikin pyörteissä #heidimarjaana
Kuvaajamme Oka Morikawa #okamorikawa
Sisaren kanssa juhlatunnelma oli katossa #sistersinthemood

Pilatesta kehonhuollon näkökulmasta 10.3.2019

Suomen pilatesyhdistys ry (SPY) järjesti jälleen mukavan koulutusviikonlopun, tällä kertaa Liikuntakeskus Pajulahdessa.
Oli ilo olla mukana yhtenä kouluttajista ja aloittaa PIlatesta kehonhuollon näkökulmasta -ohjaustuntini soittaen. Kiitos tunnille osallistuneille ja kiitos yhdistysaktiiveille!
#pilatesstrings #heidimarjaana #suomenpilatesyhdistys

Artikkelikuvat Ritva Kuha

Pilatesta kehonhuollon näkökulmasta 10.3.2019 #pilatesstrings @heidimarjaana

Uunisaari Show & Dinner 16.2.2019

Uunisaari, Helsinki
Show @ Dinner 16.2.2019

Kiitos juhlaväki, kiitos muusikot, kiitos ääni- ja valomiehet ja kiitos Uunisaaren keittiö- ja salihenkilökunta. Kiitos yhteistyökumppanini Pertti Huhtilainen!
Kuvat: Oka Morikawa, Pia Käyhkö ja Helene M.

Heidi Marjaana
Show & Dinner #heidimarjaana #heidigroove #heidimantereella 

HJH trio: Heidi Marjaana viulu, laulu – Hannu Rantanen kontrabasso – Janne Hovi piano #HJHtrio

Helene ja Heidi duo

Johannes Niskanen harmonikka, Heidi Marjaana viulu, laulu #duomantereniskanen 

Heidi Marjaana ja
Uunisaari HURAA!

On Back Stage Heidi Marjaana goes Pilates Strings #pilatesstrings

Heidi Marjaana ja Pia Johanna 

Kiitos!

Heidi Marjaana

#pilatesstrings