Hakeudu Helao -kursseilleni!

Kiitän saamastani positiivisesta palautteesta menneen talvikauden osalta, jolloin ryhmissäni oli mukana myös englanniksi ohjattu ryhmä.

”Asiantunteva, innostava ja aina innostunut opettaja, joka antoi ohjeita sopivassa tahdissa. Kurssilla oli aina tervetullut olo.”
”The teacher was explaining each and every step of the exercise in good English an had a good range and variations.”
”Hän on todella pilateksen asiantuntija, hän kertoo, mihin kukin liike perustuu ja miksi ja miten sitä tehdään.”
”Hyvää erityisesti opettajan Heidi Mantereen iloinen ja energinen ote opetukseen, ja miten taitavasti hän ottaa huomioon ryhmän jäsenten iän ja henkilökohtaiset haasteet. Ilon kautta kannustava ja positiivisesti vaativa!”
”Joissain harjoituksissa tempo oli (vain) hieman vauhdikasta. Mutta jokainen saattoi pitää oman tahtinsa.”
”Paljon liikettä unohtamatta pilateksen staattisuutta. Ja venyttelyä.”
”Kahdesti viikossa toteutettava kurssi olisi hyvä.”

Ohjaan Helsingin aikuisopistolla #helao helao.fi pilatesta ja kehonhuoltoa alkeis-, jatko- ja senioriryhmissä.
Somatic Pilates -koulutukseni kautta kiinnitän huomiota kokonaisvaltaiseen mielen ja kehon tasapainon ja hallinnan etsimiseen ja löytämiseen. Ohjaustyöhön saan ideoita omasta muusikon työstäni viulistina ja laulajana.

16.11.2019 opetan Annankadun toimipisteessä viulunsoiton ergonomia -kurssilla. Ilmoittautuminen alkaa 3.6.2019.

Tule mukaan!

Hae pilateskurssejani helao.fi #helao #pilatesstrings #heidimarjaana

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *